Journal map
  Photo
Tags

Kesti tosiaan kolme kokonaista päivää, ennen kuin saavuttiin Malawiin Kande Beachille. Matka itsessään ei ole niin pitkä, mutta tiet ovat niin huonossa kunnossa, että matkavauhti oli aika hiljainen, monesti madeltiin ihan kävely vauhtia. Päivät ajettiin ja yöt yövyttiin leirintäalueilla.

Malarialääkkeethän tunnetusti saattavat aiheuttaa "outoja" unia ja "hallusinaatioita". Itse olin hiukan pettynyt kun ne eivät minulle mitään "outoja" unia tuoneet. Oliko sitten syynä korkeampi ilmanala tai se, että reissulla oli jo ehtinyt sattua kaikenlaista, sillä matkan varrella yhtenä yönä nuo unet sitten tulivat. Itse asiassa muutama muukin sanoi nähneensä "outoja" unia juuri tuona yönä. Unessani heräsin ladossa makuupussissani ja näin ympärilläni seisovan kolme metrin korkuista pöllöä. Siis eläviä pöllöj, jotka mulkoilivat minua hieroessani unihiekkoja silmistäni. Yllättäen tilanne tuntui kovin absurdilta, enkä ajatellut jäädä siihen makoilemaan, vaan lähdin juoksemaan karkuun. Siina sitä sitten viuhdottiin menemään ympäri latoa kolme jättiläispöllöä kintereillä, johon sitten myös heräsin. Matkanjohtaja kertoi nähneensä unta, jossa hän oli kanootilla kirjastossa, jossa kirjat muodostivat kuohuavan kosken rappusiin.

Aikas hurjaa...

Käytiin matkalla Mzuzussa UFFin torilla vaateostoksilla. Tarkoituksena on, että huomisissa grillibileissä jokainen joutuu pukeutumaan mitä karmivimpaan asusteeseen, jonka joku toinen oli ostanut.

Paikka vaikutti mahtavalta. Täynnä kaislakattoisia bungaloweja kirkasvetisen Malawi-järven rannalla. Sadettakaan ei ole tullut kuin muutama tippa viimeisen kolmen päivän aikana. Näyttää lupaavalta :D


Comments or Questions for the Author


Would you like to comment or ask a question?

Sign up for a free account, or sign in (if you're already a member).